Tuulen puolella – Puhuri podcast: Millaista on metsästys tuulipuiston alueella?

Tuulen puolella – Puhuri podcast Tuulen puolella – Puhuri podcast on uusi podcast-sarjamme, jossa käsittelemme tuulivoimaa laajasti erilaisten teemojen kautta. Sarjan toisessa jaksossa keskustellaan siitä, millaista on metsästäminen tuulipuistoalueella. Jakson haastateltavana kuullaan Haapaveden metsästysyhdistys ry:n Riihikaarron porukan metsästyksenjohtaja Heikki Halla-aho. Ovatko riistaeläimet siirtyneet alueelta tuulivoimaloiden rakentamisen tai käyttöönoton myötä? Onnistuuko latvalinnustus voimaloiden läheisyydessä? Minkälaista hyötyä […]
Tuulen puolella – Puhuri podcastin ensimmäinen jakso on nyt julkaistu

Tuulen puolella – Puhuri podcast Tuulen puolella – Puhuri podcast on uusi podcast-sarjamme, jossa käsittelemme tuulivoimaa laajasti erilaisten teemojen kautta. Teemme sarjan jaksoissa katsauksen muun muassa siihen, miten tuulivoima vaikuttaa pienen kunnan talouteen, millaiseksi metsästäminen tuulipuistoalueella koetaan ja millaista roolia tuulivoima näyttelee Suomen sähköomavaraisuudessa. Sarjan ensimmäisen jakson teemana on tuulivoiman taloudelliset vaikutukset. Avausjakson haastateltavana on […]
Puhurin sponsorointituen hakeminen alkaa helmikuussa

Puhurin sponsorointikäytännöt muuttuivat vuoden 2024 alusta alkaen. Jatkossa sponsorointituen hakeminen tapahtuu kahdesti vuodessa, helmikuussa ja syyskuussa. Hakemus tehdään verkkosivuiltamme löytyvän hakulomakkeen kautta. Haluamme olla vaikutusalueellamme vastuullinen toimija ja edesauttaa erityisesti lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Ensimmäinen haku käynnistyy helmikuussa Vuoden 2024 ensimmäinen sponsorointihaku käynnistyy torstaina 1.2. Seuraavan kerran tukea voi hakea jälleen tämän vuoden syyskuussa. Tukea […]
Työntekijätarinat: Jan Bankowski

Työntekijätarinat-artikkelisarjassa esittelemme Puhurin työntekijöitä! Tällä kertaa esittäytyy projektipäällikkö Jan Bankowski. Jan, mikä on koulutustaustasi? ”Olen alun perin opiskellut itseni julkishallinnon merkonomiksi. Sittemmin jatkoin opiskelua ja valmistuin rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriksi.” Millaisissa töissä olet aikaisemmin ollut? ”Aikaisempi työkokemukseni on kertynyt pitkälti betonirakentamisen parista. Olen tehnyt omakotitalojen, rivitalojen ja kerrostalojen perustuksia paikallavaluna. Lyöntipaaluja, parveke-elementtejä, seinäelementtejä ja pylväsperustuksia […]
Katsaus Puhurin kasvun vuoteen 2023

Vuosi 2023 oli Puhurille kehityksen vuosi. Vuoden aikana Puhurin tuulivoimakapasiteetti kasvoi merkittävästi kahden tuulipuiston valmistumisen myötä, ja tuulipuistohankkeissa otettiin harppauksia eteenpäin. Vuoden aikana myös yhtiön muut uusiutuvan energian hankkeet etenivät. Tuulivoimakapasiteetti kasvoi 90 MW Puhuri vastaanotti Keson ja Kaukasen tuulipuistot tuulivoimalatoimittaja Vestakselta maaliskuussa. Keson ja Kaukasen tuulipuistojen myötä Puhurin operoimien tuulipuistojen yhteenlaskettu teho kipusi 250 […]
Liquid Wind, Kanteleen Voima ja Piipsan Tuulivoima suunnittelevat synteettisen polttoaineen tuotantolaitosta Haapavedelle

Liquid Wind, Kanteleen Voima ja Piipsan Tuulivoima ovat tänään 12.12.2023 kertoneet allekirjoittaneensa yhteistyösopimuksen, jonka myötä yhtiöt laativat toteutettavuusselvityksen e-metanolin tuotantolaitoksen rakentamiseksi Haapavedelle. Aiesopimus käynnistää osapuolten välisen yhteistyön, jonka tavoitteena on kehittää puhtaan energiantuotannon ratkaisuja Haapavedelle, sekä vahvistaa Suomen sähköpolttoaineiden tuotantokapasiteettia. Yhtiöt ovat sitoutuneita projektin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Projektia kehitetään rinnakkain NordFuelin biojalostamohankkeen kanssa, ja tuotantolaitoksen sähköntarve […]
Työntekijätarinat: Sauli Halmetoja

Työntekijätarinat-artikkelisarjassa esittelemme Puhurin työntekijöitä! Tällä kertaa esittäytyy maankäytön asiantuntija Sauli Halmetoja. Sauli, mikä on koulutustaustasi? ”Olen valmistunut vuonna 1990 Rovaniemen ammattikorkeakoulusta metsätalousinsinööriksi.” Millaisissa töissä olet aikaisemmin ollut? ”Aikaisempi työelämäni liittyy laajalti erilaisiin metsätalouden tehtäviin. Olen ennen Puhuria työskennellyt esimerkiksi taimitarhan työnjohtajana, aluevastaavana metsätalousneuvojana, metsätaloussuunnittelijana, puunhankinnan hankintaesimiehenä, turvetuotannossa ympäristö- ja vesiensuojelun tehtävissä sekä turvetuotannon luvitukseen liittyvissä […]
Työntekijätarinat: Marjut Sallmén

Työntekijätarinat-artikkelisarjassa esittelemme Puhurin työntekijöitä! Tällä kertaa esittäytyy maankäytön asiantuntija Marjut Sallmén. Marjut, mikä on koulutustaustasi? ”Valmistuin metsätalousinsinööriksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta vuonna 2021. Sitä ennen opiskelin Oulun ammattikorkeakoulussa agrologin tutkinnon. Puhurille tulin alun perin harjoitteluun kesällä 2020, eli olen ollut talossa hieman yli kolme vuotta.” Millaisissa töissä olet aikaisemmin ollut? ”Aikaisemmalta koulutukseltani olen kotitalousteknikko. Olen työskennellyt sekä […]
Tuulikaarron tuulivoimahankkeen YVA-yleisötilaisuudet 13.9. ja 14.9.

Tuulikaarron tuulivoimahanke Puhuri Oy:n sisaryhtiö Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee Tuulikaarron tuulivoimapuistoa Kärsämäen ja Siikalatvan kuntien alueille. Hankealueen koko on noin 7400 hehtaaria ja alueelle kaavaillaan rakennettavan yhteensä enintään 50 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus olisi 300 metriä. Hankealue sijoittuu Siikalatvan kunnan eteläosaan ja Kärsämäen kunnan pohjoisosaan. Hankkeen alue jaetaan kaavoituksessa neljään eri kaava-alueeseen. Molempien kuntien alueelle tulee […]
Puhurin ensimmäinen aurinkovoimapuisto rakentuu Kannukseen

Puhurin ensimmäinen aurinkovoimapuisto Tuulivoimayhtiö Puhuri Oy:n tytäryhtiö Kannuksen Hietakangas Oy rakentaa aurinkovoimapuiston Kannuksen Hietakankaalle. Aurinkovoimapuisto on Puhuri-perheen ensimmäinen, mutta Puhurin toimitusjohtaja Tuomas Ylimaulan mukaan ei viimeinen: ”Aurinkovoima on nousemassa vahvasti tuulivoiman rinnalle uusiutuvan energian tuotantomuotona. Myös meidän tavoitteenamme on hyödyntää tuuli- ja aurinkoenergian yhdistämisestä saatava synergiaetu. Yleisesti vähätuuliset päivät ovat hyviä päiviä aurinkovoimatuotannolle ja päinvastoin.” […]