Työntekijätarinat: Sauli Halmetoja

Työntekijätarinat-artikkelisarjassa esittelemme Puhurin työntekijöitä! Tällä kertaa esittäytyy maankäytön asiantuntija Sauli Halmetoja.

Sauli, mikä on koulutustaustasi?

”Olen valmistunut vuonna 1990 Rovaniemen ammattikorkeakoulusta metsätalousinsinööriksi.”

Millaisissa töissä olet aikaisemmin ollut?

”Aikaisempi työelämäni liittyy laajalti erilaisiin metsätalouden tehtäviin. Olen ennen Puhuria työskennellyt esimerkiksi taimitarhan työnjohtajana, aluevastaavana metsätalousneuvojana, metsätaloussuunnittelijana, puunhankinnan hankintaesimiehenä, turvetuotannossa ympäristö- ja vesiensuojelun tehtävissä sekä turvetuotannon luvitukseen liittyvissä töissä.”

Mikä on tehtäväsi Puhurissa ja mitä toimenkuvaasi kuuluu?

”Toimin Puhurilla maankäytön asiantuntijana. Tämä tarkoittaa sitä, että toimenkuvaani kuuluvat käytännössä kaikki muut tuulihankkeiden työtehtävät, varsinaista rakentamista ja käytönaikaista valvontaa lukuun ottamatta.”

Miten ja miksi päädyit työskentelemään tuulivoiman parissa?

”Aloitin vuonna 2015 työt Puhurin kanssa pitkälti samassa omistuksessa olevalla Kanteleen Voimalla ja tein silloin osa-aikaisesti töitä myös Puhurin tuulipuistohankkeissa, erityisesti maanvuokrasopimuksia sekä kiinteistöjen myyntiä ja hankintaa. Vuonna 2021 minua pyydettiin siirtymään kokonaan Puhurin palvelukseen ja sillä tiellä nyt olen.”

Mikä työssäsi on kaikkein antoisinta?

”Kaikista antoisimmaksi omassa työssäni koen sen, että työtehtäviä saa tehdä laajalla skaalalla. Toimenkuvani on niin monipuolinen, että harvoin kohtaan kahta samanlaista viikkoa putkeen.”

Millaisia haasteita kohtaat työssäsi?

”Haasteitakin tulee eteen viikoittain, mutta vielä mikään pulma ei ole ollut ylitsepääsemätön. Haasteet liittyvät lähinnä sellaisten uusien asiakokonaisuuksien hoitoon, joista minulla ei ole aikaisempaa kokemusta. Kaikesta on kuitenkin aina selvitty.”

Mistä sinut todennäköisimmin löytää, kun et ole töissä?

”Kuten työhistoriastani voi varmasti päätellä, viihdyn metsässä erittäin hyvin. Vietän metsässä aikaa paitsi työtehtävieni puitteissa, myös vapaa-aikana. Kun en ole toimistolla työpöytäni ääressä, olen siis todennäköisesti luonnossa.”

Sauli Halmetoja

Tutustu myös muihin Puhurilaisiin ja lue heidän tarinansa!

Puhuri Oy on suomalainen tuulivoimayhtiö, joka tuottaa puhdasta energiaa omistajilleen. Kehitämme, rakennamme, operoimme ja omistamme tuulipuistoja, joiden perusta on ympäristön kannalta järkevissä ratkaisuissa.

Lisää luettavaa