Parhan tuulipuisto vihittiin käyttöön

Parhan tuulipuisto vihittiin virallisesti käyttöön

Puhuri Oy:n rakentama viides puisto, Parhan tuulipuisto vihittiin käyttöön tänään 29.6.2022 Pyhäjoen Parhalahdella. Parhan tuulipuisto koostuu kymmenestä Vestas Finland Oy:n toimittamasta V162 tuulivoimalasta.

Yhden tuulivoimalan nimellisteho on 5,6 megawattia. Kymmenellä voimalalla puiston kokonaisteho on 56 MW ja yhdessä ne tuottavat arviolta noin 200 GWh sähköä vuodessa.
Voimaloiden kokonaiskorkeus on 247 metriä, joka muodostuu 166 metrin napakorkeudesta ja 162 metrin roottorista.  Puisto kytkeytyy Elenia Oy:n 110 kV:n voimalinjaan Keskikylällä. Investoinnin kokonaisarvo on noin 60 miljoonaa euroa. Tuulivoimapuisto on hyväksytty SEB:n vihreän rahoituksen piiriin.

Tuulipuiston hankekehitys aloitettiin vuonna 2010 maiden vuokrauksella ja esiselvityksillä.
Kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi aloitettiin syksyllä 2012. Lopullisen investointipäätöksen tekemisen myötä rakentamistyöt aloitettiin kesällä 2019. Koneet asennettiin 2021-2022 talven aikana.
Kaupallinen sähköntuotanto alkoi kesäkuussa 2022.

Maanrakennus-, kaapelointi- ja perustustöissä käytettiin laajaa urakoitsijaverkostoa sekä paikallista osaamista.  Maanrakennustyöt suoritti Pentti Hämeenaho Oy. Perustus- ja kaapelointitöistä vastasi Skarta Finland Oy. Sähkökytkennät ja käyttöönottomittaukset toteutti ENP Efficient Network Partner Oy.

Lue meistä lisää:

Puhuri Oy on suomalainen tuulivoimayhtiö, joka tuottaa puhdasta energiaa omistajilleen. Kehitämme, rakennamme, operoimme ja omistamme tuulipuistoja, joiden perusta on ympäristön kannalta järkevissä ratkaisuissa.