Tuulikaarto-tuulivoimapuiston infopiste avataan Siikalatvalle Pulkkilaan 4.5.2021

Piipsan Tuulivoima avaa Tuulikaarto-tuulivoimapuiston infopisteen Pulkkilaan

Puhurin sisaryhtiö Piipsan Tuulivoima Oy suunnittelee Tuulikaarto-tuulivoimapuiston rakentamista Siikalatvan ja Kärsämäen alueelle.

Hankealueella sijaitsee pääosin yksityisten maanomistajien maita. Hankkeesta on tiedotettu maanomistajia kirjeillä ja hanketoimijan järjestämällä Teams-kokouksella vuoden 2020 aikana. Kaavoituksen ja YVA-ohjelman yleisötilaisuus pidettiin verkkotilaisuutena maaliskuussa 2021.

Siikalatvan ja Kärsämäen kunnanhallitukset ovat hyväksyneet hankkeen kaavoitusaloitteen 2020. Alueella on tehty ympäristövaikutustenarviointiin ja kaavoitukseen liittyviä luontoselvityksiä ja ne jatkuvat vuoden 2021 puolella.

Hankkeen uudeksi omistajaksi on joulukuussa 2020 tullut Piipsan Tuulivoima Oy. Piipsan Tuulivoima Oy:n omistajat ovat samat kuin Puhuri Oy:n. Hankkeesta vastaavat henkilöt säilyvät ennallaan. Piipsan Tuulivoima Oy on suomalainen tuulipuistoja kehittävä ja puistojen valmistuessa omistajilleen sähköä tuottava yhtiö. Puhuri Oy:n ja Piipsan Tuulivoima Oy:n omistajapohja on seuraava; Oy Katternö Kraft Ab, Suomen Voima Oy, Valkeakosken Energia Oy ja Ålands Elandelslag. Puhuri Oy on omistajiensa tuulivoimaosaaja ja toimii hankkeen käytännön toteuttajana, sekä vastaa puiston valmistumisen jälkeisestä operoinnista.

Piipsan Tuulivoima Oy:n tavoitteena on kehittää, rakentaa, operoida ja omistaa tuulivoimaa Haapavedellä ja lähiympäristössä. Piipsan Tuulivoima Oy rakentaa tuulivoimaa tuulisille, mutta ympäristön ja ihmisten kannalta järkeville paikoille.

Piipsan Tuulivoima Oy avaa Tuulikaarron Infopisteen Pulkkilassa Pulkkilantie 5 kunnantaloa vastapäätä toukokuun 2021 ajaksi. Vastaavanlainen infopiste tullaan avaamaan Kärsämäelle kesäkuun ajaksi. Kärsämäellä avattavasta infopisteestä informoidaan vastaavalla lehdistötiedotteella toukokuun loppupuolella.

Infopiste on avoinna tiistaista 4.5.2021 lähtien, joka viikko tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 10–17. Toukokuun viimeisellä viikolla infopiste on auki tiistaista torstaihin ja infopiste suljetaan torstaina 27.5.

Olette tervetulleita keskustelemaan paikan päälle tuulivoima-asioista!

Vallitsevasta korona tilanteesta johtuen, joudumme mahdollisesti rajoittamaan kerralla sisällä olevaa henkilömäärää. Muistutamme vierailijoita käyttämään maskeja, joita on saatavilla infopisteellä.

Lisätietoja:

Harri Ruopsa, 0400 730 793, harri.ruopsa@puhuri.fi

Sauli Halmetoja, 0406 371 141, sauli.halmetoja@puhuri.fi