Julkaistu: 20 elokuun, 2021

Puhuri Oy etsii vakituiseen työsuhteeseen infran rakennuttamiseen

kokenutta rakennuttajainsinööriä

Tulet osaksi rakennuttamisen tiimiä, joka vastaa tuulipuistohankkeiden infran suunnitteluttamisesta sekä toteuttamisesta. Toimit ensisijaisesti rakennuttamisessa ja töiden valvonnassa betoniasiantuntijana. Yhdessä Puhurin oman rakennuttajatiimin kanssa toimit tärkeänä tekijänä laadittaessa projekteille aikataulutuksia, kustannusarvioita, urakka-asiakirjoja ja kilpailutuksia. Hankkeiden läpiviennissä toimit suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja työmaavalvojien rajapinnassa yhdessä muun projektiryhmän kanssa.

Projektimme käsittävät rakentamisvalmiiksi luvitetun tuulivoimapuiston toteuttamisen siihen saakka kunnes tuulivoimapuiston tiet, nostoalueet, kaapeloinnit ja betoniperustukset ovat valmiit. Puistojen hankekehitys ja rakennusvalmistelu vaiheissa osallistut projektien edellyttämään esisuunnitteluun. Työtehtävien suorittaminen edellyttää hyviä vuorovaikutus ja -yhteistyötaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä ongelmanratkaisukykyä. Toimipisteesi on Oulunsalon toimistollamme, sekä tarvittavissa määrin vaihtuvissa työmaakohteissamme.

Tehtävä edellyttää:

  • joko; aiempaa kokemusta rakennushankkeiden toteutuksen valvonta- ja rakennuttamistehtävistä sisältäen betonirakentamista tai; aiempaa kokemusta toimimisesta betonityönjohtajana tuulivoimaperustusten kokoluokkaa vastaavissa betonointitöissä tai; rakennesuunnittelukokemusta erityisesti betonirakenteista
  • alan koulutusta; RI / Ins.; DI (tai vastaava rakennusalan koulutus/osaaminen)
  • ratkaisukeskeistä ajattelutapaa
  • kykyä käyttää tehokkaasti MS Office/365-tuoteperheen ohjelmistoja ja omaksua uusia digitaalisia työtapoja
  • hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, muu kielitaito (englanti) katsotaan eduksesi
  • työ edellyttää matkustamisvalmiutta kotimaassa

Lisäksi katsomme eduksi:

  • FISE:n vaativan vaativuusluokan betonityönjohtajan pätevyys
  • kokemus eri toteutusmuodoista
  • kokemus sopimustekniikasta sekä
  • kustannustietoisuus

Yhtiöllä on toimipisteet Haapavedellä sekä Oulussa. Käytössäsi on myös modernit etätyömahdollisuudet.

Lisätietoja antaa:

Jaakko Tyyvi 040 154 1658

Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 24.9.2021 mennessä sähköpostilla osoitteeseen olli-pekka.marttila@puhuri.fi