Puhuri vastaanotti Keson ja Kaukasen tuulipuistot

Keson ja Kaukasen uudet tuulipuistot valmistuivat

Puhuri on vastaanottanut Keson ja Kaukasen tuulipuistot tuulivoimalatoimittaja Vestakselta. Haapavedellä sijaitseva Keson tuulipuisto koostuu seitsemästä ja Kannuksessa sijaitseva Kaukasen tuulipuisto kahdeksasta Vestaksen V162 voimalasta. Tuulipuistojen valmistuminen lisää Puhurin tuotantokapasiteettia 90 MW.

”Uuden tuulipuistot tuottavat päästötöntä sähköä yli 250 GWh vuodessa. Hankkeet ovat edenneet alusta loppuun hyvässä yhteistyössä laajan kumppaniverkostomme kanssa”, kertoo Puhurin tuulivoimapäällikkö Tuomas Ylimaula.

Keson tuulipuiston hankekehitys aloitettiin vuonna 2018, investointipäätös tehtiin keväällä 2021, ja rakennustyöt käynnistyivät saman vuoden lopulla. Maanrakennus-, kaapelointi- ja perustustöistä vastasi Veljekset Kellola Oy. Sähköaseman on toimittanut VEO Oy ja muuntajan Koncar.

Kaukasessa tuulipuiston hankekehitys käynnistyi vuonna 2014, ja investointipäätös tehtiin samaan aikaan Keson tuulipuiston kanssa. Rakentamistyöt käynnistyivät vuoden 2021 lopussa. Maanrakennus-, kaapelointi- ja perustustöistä vastasi Skarta Finland Oy (nyk. Nyab). Sähköaseman toimitti VEO Oy ja muuntajan Koncar.

Keson ja Kaukasen tuulipuistojen omistaja on Puhuri Oy:n tytäryhtiö Tuulikaarron Voima Oy.

Lisätietoja:
Tuomas Ylimaula, Puhuri Oy
Tuulivoimapäällikkö
+358 50 454 9289

Puhuri Oy on suomalainen tuulivoimayhtiö, joka tuottaa puhdasta energiaa omistajilleen. Kehitämme, rakennamme, operoimme ja omistamme tuulipuistoja, joiden perusta on ympäristön kannalta järkevissä ratkaisuissa. Puhuri Oy:n omistavat Katternö-ryhmä, Suomen Voima Oy, Valkeakosken Energia Oy ja Ålands Elandelslaget.